Tää tais olla mulle hiukan liian pelottavaa alkaa kirjoittaa tänne =) En päässyt puusta pitkälle kun piti jo lopettaa. Onneksi en lopettanut kokonaan, täällä siis olen taas.
Rampamielen blogia olen seuraillut tasaisin väliajoin...

Olen aloittanut terapian. Pääsin RAY:n rahoittamaan ryhmäterapiaan/koulutukseen joka on tarkoitettu dissosiaatiohäiriöistä kärsiville. Aloitin sen viime syksynä ja se jatkuu kevääseen asti. Minulla taitaa siis olla dissosiaatiohäiriö.
Olen löytänyt itsestäni eri osia. On esimerkiksi viha-minä, pikkutyttö, syyttäjä, syytetty, vauva, enkeli... Joidenkin osien kanssa olen jo pystynyt kommunikoimaan, jotkut taas ovat ihan outoja. Olen myös saanut piirrettyä kuvia näistä osista. Voisin ehkä jopa laittaa ne tänne teidänkin nähtäväksi.

En ole hirveästi muistanut mitään uutta.. ehkä olen alkanut hahmottaa kokonaisuutta paremmin. Semmoinen lapsellinen kiiltokuva-illuusio täydellisestä äidistä on karissut. Ei minun äitini ollut lainkaan täydellinen. Isästä puhumattakaan. Ehkä eniten koskee se, miten välinpitämättömiä vanhempia he olivatkaan. He eivät koskaan puolustaneet minua. Ei silloin kun olin koulukiusattuna, tai kun seksuaalinen hyväksikäyttö paljastui heille, tai kun viiltelin itseäni ja isä vei minut paikattavaksi...... koskaan heiltä ei saanut mitään lohdutusta, tai tukea. He olivat niin välinpitämättömiä, että henkilökohtaisesta hygieniasta ei huolehdittu. Lapset roudattiin kerran viikossa vanhempien kanssa saunaan. Siinä se. Ei mitään hampaiden pesuja koskaan. Voi helvetti...

Tunnen olevani vieläkin lapsi aikuisten maailmassa. En mä tiedä mitään mistään politiikasta tai uutisista, ne on ihan aikuisten asioita. En mä tiedä myöskään mistään pankki- ja laina-asioista tmv, meillä mies hoitaa ne. Minä tiedän vain siivoamisesta ja ruuan laitosta. Ja lasten hoidosta. (Ainakin sen miten niitä ei saa hoitaa.) Ihan vasta olen oppinut sen, että ruokapöydän todellakin yltää pyyhkiä kerralla puhtaaksi. Ei tarvitse kävellä pöydän toiselle puolelle pyyhkiäkseen sen toisen puolen. Huomasin myös sen että imuri ei oikeasti ole kovin painava. Ja matot: ei pieni räsymatto paina paljoa. Ei moppaaminen ole raskasta.
Mutta pienelle lapselle on! Pieni lapsi ei yletä pyyhkimään koko ruokapöytää kerralla.... Koen siis edelleen olevani tosi pieni! Vaikka olen jo aikuinen!

Välillä saatan mieheltä kysyä: "voisko keittää vähän kahvia, kun tekis niin mieli?" Mies siihen vastaa että "Rouva on hyvä ja keittää ihan itse omalla kahvinkeittimellään itsellensä kahvia jos tekee mieli." Että siis mitä hittoa mä kyselen että SAAKO keittää kahvia?? Kai mä nyt aikuisena voin omalla kahvinkeittimellä sitä keittää jos huvittaa.

Elän vieläkin jotenkin vallan ja uhan alla. "Toisen omistamassa" kodissa, toisten omistamien tavaroiden keskellä, vailla mitään omaa, minulla ei ole omaa tilaa, eikä omaa henkilökohtaista tilaani. Kuka tahansa voi tulla lähelleni ja tehdä minulle mitä haluaa, enkä voi/saa estää stiä.

Pitäs tajuta, että olen aikuinen, minulla on oma koti. Tämä on Minun ja minunja mieheni oma koti. Nämä ovat minun tavaroitani. Minun kahvinkeitin, Minä juon kahvia! Saan mennä nukkumaan jos nukuttaa. Saan laulaa, saan syödä karkkia, saan elää ONNELLISENA ja huolettomana, jos vain haluan! Ja haluan! MUTTA EN OSAA!

Iltaa kaikille Kivirepun lukijoille!

Anteeksi kun en ole kirjoittanut piiiiiitkään aikaan.

Tämän takauma-kokemukseni jälkeen sain "hoitajaltani" kehoituksen lopettaa blogien lueskelu ja kirjoittelu.
Mitä enemmän luen, kirjoitan ja otan selvää näistä asioista, sitä enemmän minulle avautuu Muistoja joita en halua (HALUAN!!!) muistaa.

Olen nyt pyrkimässä Traumaterapiakeskuksen järjestämään vakauttamisvaiheen ryhmään. Ihan uusi ja ainutlaatuinen, RAY:n rahoittama ryhmä täällä paikkakunnallani. Olen käynyt jo haastattelussa ja hyvin meni..ainakin omasta mielestäni.
Tämä haastattelu taas avasi jotain uusia ikkunoita ja sai minut taas jälleen kerran miettimään asioita.
Luulen/pelkään että minulla on DID; eli Dissosiatiivinen identiteettihäiriö... Olen tunnistanut itsestäni seuraavat erilliset persoonan osat:
1. Viha-minä
2. Hyväksikäyttäjä-minä
3. Ylipirteä viihdyttäjä, sosiaalinen-minä (ihanneminä)
4. Hiirulais-minä (masentunut aloitekyvytön paska paska paska)

Nimet ovat vain ensimmäisenä mieleen tulleita =D
Viha-minä on saatu kontrolliin Optipar-lääkityksellä. (Onneksi!) Lasten ei tarvitse kärsiä enää.

Mä niin toivon että pääsen siihen vakauttamisvaiheen ryhmään..sitä kautta voin tutustua sit traumaterapiakeskuksen terapeutteihin ja viimein sit ehkä vuoden päästä vois alottaa itse traumaterapian.

Oon tässä viime aikoina nähnyt paljon painajaisia, saanut uusia muistoja...mm. tänään tajusin että isäni on kosketellut alapäätäni pikkuhousujen läpi samalla kun minä olen leikkinyt nukkuvaa. :( 

Mä todellakin nyt tarvitsen jotain...apua varmaan. Varmasti sitä saankin. Ajattelin aina että Muistaminen olisi "jännää." Tai "mielenkiintoista." Nyt tuntuu että se on vaan ahdistavaa, tuskallista. Jotenkin vaikeaa ja epämiellyttävää.

Miten mä saan selville jos mulla on kehittynyt jotain toisia persoonia?? Tarviiko mun edes tietää, vai tuleeko nää väistämättä ilmi terapiassa sit viimeistään?

Aika rankka otsikko.

Paitsi että hän on alkoholisti, narsisti, väkivallan käyttäjä, hän on myös sadisti.
Hän saa tyydytystä eläinten ja ihmisten kiusaamisesta. Hän kiusaa ja kiusaa niin kauan aikaa että uhri on täydellisesti nöyryytetty.
Hän kiusaa sekä henkisesti että fyysisesti.

Henkisiä kidutusmuotoja ovat esimerkiksi
valvottaminen
haukkuminen
mitätöinti
uhkailu
täysin huomioitta jättäminen, kuin henkilöä ei olisi olemassa
oksettaminen (hän tekee ääniä ja kertoo asioita pahoinvoivalle perheenjäsenelle niin kauan aikaa että henkilö oksentaa.
Sen jälkeen hän ottaa kuvia oksennuksesta.)

Fyysisiä kidutusmuotoja:
Hiuksista repiminen
lyöminen
potkiminen
vesikidutus (letkulla veden ruutaaminen kovalla paineella alastomalle iholle, varsinkin pakaroille.) (hukuttaminen)

Tämän kaiken kirjoittaminen saa aikaan voimakasta ahdistusta.

Eilen illalla sain monta uutta muistoa siitä mitä isä on minulle tehnyt. Yksi muistoista oli "kylpytakin avaamis-leikki" ...
En halua muistaa!!! Päätä särkee ja oksettaa.

Viime yö oli kamala.
Koin harhoja. Heräsin siihen että vasemmalta puoleltani tuli voimakas valkoinen valo. Minulla oli silmät kiinni. Kun avasin silmät, huone oli täysin pimeä.
Kun laitoin uudestaan silmät kiinni, edessäni vaan pyöri sekaisin jotain harmaita hahmoja ja tavaroita. Kun avasin taas silmät, kaikki oli normaalisti.
Yhtäkkiä kuulin lapsen äänen, joka toisti nopeaan tahtiin koko ajan: " Sää opit tykkäämään siitä", "Sää opit tykkäämään siitä"......
Tässä vaiheessa minua alkoi oikeasti pelottaa ja kömmin mieheni kainaloon.